Kehokeskeiset menetelmät

MIKSI?

Pelkkä puhe ei aina riitä traumaattisten kokemusten hoidossa, koska traumatapahtumat tallentuvat ainakin osittain ei-kielellisessä muodossa erilaisina aistimuksina ja vaikuttavat kehoomme muistin, aivojen toiminnan, immuunijärjestelmän ja hermoston toiminnan muutoksina. Kehon huomioiminen osana psykoterapiatyöskentelyä voi olla joko kosketusta käyttävää tai ei-kosketusta sisältävää ja silti suoraan kehoon vaikuttavaa. Kehokeskeisten menetelmien käyttö mahdollistaa kehon kokemuksellisten ja sinne varastoituneiden tunnemuistojen käsittelyn. Niissä huomioidaan ja ymmärretään traumakokemusten vaikutus sekä mielen että kehon tasolla.

Tavoitteena on lisätä kehotietoisuuden avulla hallinnan ja turvallisuuden tunnetta sekä auttaa luomaan kokemuksellinen suhde omaan kehoon, mikä on luonnollisen elämän ja luovuuden tila. Trauman hoidossa pyritäänkin palauttamaan tämä luonnollinen yhteys kehoon.

Kehokeskeisen työskentelyn yhtenä tavoitteena on auttaa trauman kokenutta ymmärtämään kehonsa reaktioita. Opetellaan tunnistamaan ja sanoittamaan kehon aistimuksia ja tuntemuksia samaan aikaan, kun ollaan tietoisia niiden yhteydestä aiempiin kokemuksiin liittyviin mielikuviin ja ajatuksiin: opetellaan ajattelemaan ja tuntemaan samanaikaisesti. Kehokeskeisessä työskentelyssä on mahdollista kokea - sekä resursseja vahvistettaessa että traumakokemuksia käsiteltäessä - kokemukset yhtä aikaa ajatuksina, tunteina ja kehollisina aistimuksina. Ajan kaksoistietoisuus (nyt ja silloin) sekä uudet oivallukset ovat mukana tapahtuvassa muutoksessa. Mielen ja kehon samanaikainen hoitaminen perustuu tunnetilaan liittyvään muistamiseen, oppimiseen ja käyttäytymiseen, jossa työskentelyn vauhtia säädellään autonomisen hermoston aktivaatiota eli vireystilaa huomioimalla ja säätelemällä.

Kehotietoisuuden avulla traumaattinen kokemus ikään kuin siirretään menneisyyteen. Siten alun perin aivojen aistimuistiin tallentunut kokemus siirtyy myös aivojen tiedolliseen muistiin, joka mahdollistaa sen, että kokemukselle tulee sanat ja tarina sekä ajankäsitys:
”Vaikka tunnen kokemukseen liittyviä tunteita ja aistimuksia nyt, tiedän, että se on ohi ja selviydyin.”

TYÖSKENTELYMENETELMIÄ:

EMDR-menetelmä (Eye movement desensitization and reprocessing)

EMDR:n avulla voidaan kohdistetusti hoitaa lukkiutuneita traumaattisia kokemuksia sekä mielen että kehon tasolla osana psykoterapeuttista hoitoa. Uhkatilanteessa aivojen oma tietojenkäsittely ei toimi normaalisti vaan aivoissa syntyy ikään kuin oikosulku. EMDR-prosessissa lukkiutunutta informaatiota aktivoidaan kehon keskilinjan ylittävällä (bilateraalisella) ärsykkeellä, jossa käytetään usein silmänliikkeitä tai taputuksia. Voisikin sanoa, että EMDR:n avulla sulatetaan se osa muistoa, joka on jäätynyt ja luonnollinen tapa käsitellä muistoa mahdollistuu. Yksi syy, miksi EMDR on niin nopea ja tehokas menetelmä, voi olla se tosiasia, että sen avulla voidaan saada yhtäaikainen yhteys kokemuksen moniin eri puoliin. Ennen silmänliikkeiden aloittamista asiakasta pyydetään ajattelemaan yhtä aikaa traumaattiseen kokemukseen liittyvää mielikuvaa, negatiivista käsitystä itsestä, tunteita ja kehon fyysisiä aistimuksia.
EMDR:n avulla voidaan myös vahvistaa erilaisia resursseja.

Kehon käyttö resurssina, turvallisuusankkurina ja jarruna

Psykoterapiatyöskentelyn alkuvaiheessa voidaan kehittää ja vahvistaa kehollisia ankkureita ja voimavarakokemuksia sekä tehdä turvapaikkaharjoituksia, jotta työskentely traumamuistojen kanssa olisi turvallista. Positiiviset muistot, ajatukset, asenteet ja mielikuvat ja niiden kehollistaminen voivat helpottaa stressiä, vahvistaa immuunijärjestelmää ja toipumista sekä vaikeiden kokemusten käsittelyn sietämistä. Traumakokemus katkaisee usein yhteyden kehontietoisuuteen suojellakseen ylivoimaisilta aistimuksilta ja tunteilta. Siksi on tärkeää vahvistaa turvallista suhdetta kehoon ja sen tuntemuksiin.
Autonomisen hermoston aktivoitumisen tunnistaminen sekä sen säätelyn ja rauhoittamisen opettelu mahdollistaa vaikeidenkin kokemusten turvallista työstämistä.

Hengitys- ja rauhoittumisharjoitukset

Harjoitusten tarkoituksena on lisätä keinoja tietoisesti säädellä ja rauhoittaa itseä muistojen ja häiritsevien tunnetilojen aktivoituessa. Niiden avulla voi vahvistaa kehotietoisuutta, opetella tunnistamaan autonomisen hermoston yli- ja aliaktivoitumista, rauhoittua stressaavassa tilanteessa sekä lisätä hallintaa vaikeiden muistojen tunkeutuessa mieleen.

Rajaharjoitukset

Harjoitusten avulla voidaan tutkia ja opetella tiedostamaan omia tarpeita ja lisätä keinoja tunnistaa, minkälaiset asiat ja tilanteet tuottavat haasteita ja ristiriitaa omien tarpeiden ja niihin liittyvien rajojen puolustamisessa. Erilaisten kehollisten harjoitusten avulla opetellaan tunnistamaan kehon tuntemuksia, autonomisen hermoston aktivoitumista sekä omia puolustusreaktioita. Lisäksi tunnistetaan ja sanoitetaan niihin liittyviä aiempia kokemuksia sekä etsitään ja kokeillaan uudenlaisia positiivisia ja joustavia kehollisia asentoja ja toimintoja. Samanaikaisesti huomioidaan vireyden vaihtelua ja vahvistetaan kehon rauhoittamiskeinoja.

Kehon aistimusten tunnistaminen osana kehotietoisuutta sekä itsenrauhoittamisen keinoja

Menetelmässä ollaan kiinnostuneita kehon aistimuksista ja tuntemuksista sekä autonomisen hermoston vireydestä. Huomio on niiden havainnoimisessa ja muutoksessa tässä hetkessä, samalla kun ajatellaan negatiivista tai positiivista muistoa tai tapahtumaa. Sanallinen tarina tai tapahtumakuvaus on enemmänkin saattelija työskentelylle kuin työskentelyn kohde. Varsinainen huomion kohde on siinä, mitä kehossa tapahtuu juuri nyt muistoa ja tunnetta mieleenpalautettaessa. Lisäksi opetellaan tunnistamaan, miten kokemukset ja niiden mieleenpalautuminen vaikuttavat ja tuntuvat kehossa sekä opetellaan rauhoittamaan kehoa. Sitä kautta vahvistetaan sisäistä hallinnan ja turvallisuuden tunnetta sekä itsenrauhoittamisen taitoja.

MITÄ TRAUMAATTISESSA TAPAHTUMASSA TAPAHTUU KEHON TASOLLA?

Neurotieteet ovat lisänneet ymmärrystä, kuinka kehon huomioimisella traumojen hoidossa menneet tapahtumat voidaan kohdata hallitusti ja turvallisesti. Stressi on kehon luontaista reaktiota erilaisiin vaatimuksiin. Traumaattinen stressi eli kriittisen tilanteen aiheuttama stressireaktio syntyy altistumisesta ylivoimaiselle, henkilön integraatiokyvyn ylittävälle, voimakkaita tunnetiloja tuottavalle tapahtumalle. Tämä rasitus aiheuttaa ihmisessä fyysisen ja psyykkisen sopeutumisreaktion, joka aiheuttaa ahdistusta. Ahdistus voi ilmetä muuttuneena käyttäytymisenä, kohonneena vireystilana, ruumiillisina oireina, erilaisina tunnereaktioina tai tapahtumasta muistuttavina ajatuksina tai mielikuvina ikäänkuin eläisi tilannetta uudelleen tai tapahtumasta muistuttavien asioiden välttelynä. Lyhytkestoisina reaktiot ovat normaaleja ja auttavat sopeuttamaan toimintaamme vallitsevaan tilanteeseen. Traumaattisesta stressihäiriöstä (PTSD) puhutaan silloin kun oireet eivät poistu kuukauden parin aikana.

PTSD:n oireisiin liittyy oleellisesti tahdosta riippumattoman (autonomisen) hermoston ylivireysoireita sekä erilaisia kehollisia reaktioita traumaattisesta tapahtumasta muistuttavissa tilanteissa ja aistimuksissa. Voidaan ajatella, että sokissa trauma lukkiutuu fysiologiseksi tilaksi, jossa jähmettynyt energia ei pääse purkautumaan aktiiviseksi toiminnaksi (paoksi tai taisteluksi). Pitkään jatkuvana ylivireysoireet voivat kroonistua jai aiheuttaa erilaisia toimintavaikeuksia arjessa. Toistuvina ja ylivoimaisina kokemuksina erilaisissa vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteissa, ne vaikuttavat aivojen toimintaan ja sitä kautta uskomuksiin itsestä sekä turvassaolon kokemuksesta.

Traumatilanteessa aivojen limbinen järjestelmä reagoi uhkaan vapauttamalla hormoneja, jotka aktivoivat neurologisen systeemimme ja autonomisen hermostomme hierarkisesti toimivan puolustusrakenteen. Autonomisen hermoston sympaattinen haara herättää kehon valmiuteen taistella tai paeta. Kun hormoneja vapautuu, aineenvaihdunta ja sydämen toiminta kiihtyvät, iho kalpenee, kun veri virtaa iholta lihaksiin ja keho valmistautuu nopeaan liikkeeseen. Jos taistelu tai pakeneminen ei ole uhkahetkellä mahdollista, parasympaattisen hermoston primitiivisin osa (dorsaalivagus) aktivoi alivireystilan eli liikkumattoman puolustautumisen. Pitkään jatkuvana tämä puolustusreaktio on totaalinen alistuminen. Kehollisesti se saattaa tuntua turtuneisuutena, liikevoiman puutteena, tunnottomuutena, liikkeiden hallitsemattomuutena tai kehosta erkautumisen kokemuksena. Nämä tilat ovat autonomisen hermoston toimintataipumuksia ylivoimaisen uhkakokemuksen aktivoituessa ja voivat siis jatkua tai uudelleenaktivoitua tilanteissa, jotka eivät ole nyt uhkaavia.

Normaaleissa päivittäisissä tilanteessa, kun koemme olomme turvalliseksi autonomisen hermoston sympaattinen ja parasympaattinen hermosto tasapainottavat toistensa toimintaa ja vuorottelevat: kun meidän pitää suoriutua jostakin tehtävästä, sympaattinen hermosto nostaa vireyttämme tehvästä suoriutumiseksi ja levolle käydessämme parasympaattinen hermosto auttaa meitä rauhoittumaan.

PTSD:ssä parasympaattisen hermoston aktivoituminen ei ole riittävä pysäyttämään kehon taistele- tai pakenereaktiota, vaikka traumaattinen tilanne olisi jo päättynyt. Aivot toimivat kuin uhka tai trauma jatkuisi edelleen. Aivojen limbinen järjestelmä aktivoi edelleen hypotalamusta, joka puolestaan saa autonomisen hermoston valmistamaan kehon puolustautumiseen. Samalla stressihormonit vaikeuttavat tiedon kulkua aivokuoren tiedolliseen, rationaalisen ajattelun alueeseen, joka ei siten voi arvioida, mistä nyt on kyse ja auttaa rauhoittumaan. Ihminen on reaktiotilassa, jossa keho viestittää edelleen vaarasta. Tämä voi jatkua, vaikka todellinen uhka tai traumaattinen tapahtuma olisi päättynyt.

PTSD:stä kärsivillä on krooninen autonomisen hermoston vireydensäätelyn vaikeus, joka johtaa fyysisiin oireisiin, jotka ovat usein ahdistuksen, paniikin, uupumuksen, lihasjännityksen, keskittymis- ja unihäiriöiden taustalla. Siten alunperin kehon selviytymis- ja sopeutumisreaktiosta tuleekin häiritseviä oireita aiheuttava. Tämän kehän aukaiseminen on tärkeää PTSD:n hoidossa ja siihen tarvitaan kehoon kohdistuvia menetelmiä.

Keho-orientoituneessa psykoterapiassa käsitellään kokemuksiin liittyviä uskomuksia ja merkityksiä samanaikaisesti somaattisen hoidon kanssa. Kokemusta sanoitettaessa huomioidaan ja ollaan kiinnostuneita kehon reaktioista: hengitys, lihaskireys, asennot ja ilmeet.

”Kun kerrot tästä, mitä huomaat kehossasi?” -kysymys aktivoi aivojen kognitiivisen osan käyttöön.

Tavalliset muistot tallentuvat meidän kognitiiviseen, pitkäkestoiseen muistiimme, jossa sijaitsevat sanat ja ymmärrys merkityksistä sekä ajankäsitys – tapahtuman alku, kesto ja mikä tärkeintä - päättyminen. Traumaattisten kokemusten tallentuminen tähän pitkäkestoiseen muistiin häiriintyy. Tämä johtuu heikentyneestä hippokampuksen toiminnasta, joka reagoi stressihormoneihin. Lisäksi on havaittu, että aivoissa on yhteys poikki vasemmalle aivopuoliskolle, jossa sijaitsee myös Brocan puhetta tuottava alue. Sen sijaan mantelitumakkeen eli aivojen pikahälytysjärjestelmän toiminta on kiihtynyttä. Traumaattisille muistoille on tyypillistä, että ne ovat tallentuneet alkuperäisesti koettuina ja voivat säilyä vuosikymmeniä muuttumattomina kuvina ja aistimuksina. Muistot voivat olla myös kokonaan poissa tiedollisesta muistista ja mielestä, mutta eivät vaikuttamatta mieleen ja kehoon.

Kehoa huomioivalla työskentelyllä voidaan tasapainottaa autonomisen hermoston yli- ja alivireystilaa, ja siten antaa mahdollisuus ymmärrykselle ja sanoille. Ylivirittyneessä hermoston tilassa tiedon kulku aivojen uloimmalle kuorikerrokselle häiriintyy, jolloin rationaalinen ajattelu, loogisuus sekä ajankäsitys eivät pääse yhdistymään kokemuksen tallentumiseen. Siksi traumaattisia kokemuksia työstettäessä työskentelyn vauhtia on tärkeää säädellä autonomisen hermoston aktivaatiota huomioimalla ja säätelemällä. Siten mahdollistetaan kokemuksiin liittyvä uusi tieto eikä aiheuteta uudelleen traumatisoitumista.